Mäntsälän Voimistelijoilla superviikonloppu

12.12.2023

Mäntsälän Voimistelijoiden syyskausi sai huikean päätöksen viikonloppuna kun seura järjesti talkoovoimin Riihenmäen koululla ensin lauantaina syyskauden näytöksen sekä sunnuntaina Suomen Voimisteluliiton ensimmäisen Tanssi Cup 1 kilpailun. Lisäksi tanssillisen voimistelun joukkue Hengettäret kilpaili lauantaina Espoossa Olarin Voimistelijoiden järjestämässä Tanssillisen voimistelun Cup 2-kilpailuissa tuoden kotiin kultaa. 

Viikonloppuun on valmistauduttu jo pitkään ja koska kyseessä oli ensimmäistä kertaa koskaan järjestetty Tanssi Cup, Suomen Voimisteluliitto oli vahvasti mukana järjestelyissä. Seuran näytös järjestettiin tarkoituksella edellisenä päivänä, että päästiin testaamaan laitteita ja muita järjestelyitä. ”Seura järjestää yleensä tapahtumat Monitoimitalolla, mutta nyt päätimme kokeilla, miten järjestelyt toimisivat Riihenmäellä”, seuran varapuheenjohtajana ja tapahtumatiimin vetäjänä toimiva Kaisa Koli kertoi.

”Olemme järjestäneet näytöksen kerran aikaisemmin Riihenmäellä, ja kokemus oli positiivinen. Seuran parempikuntoinen joukkuevoimistelun matto on myös säilytyksessä Riihenmäen koululla, joten on luontevaa käyttää tapahtumissa parempaa mattoa. Joukkuevoimistelukilpailujen näkökulmasta liikuntahallin tila on kuitenkin liian pieni, sillä matto ei mahdu saliin katsomon ollessa auki”, Koli jatkaa. Tällä kertaa käytössä oli kuitenkin Vantaan Voimisteluseuralta vuokralla ollut musta tanssimatto, joka tanssikilpailuun tarvittiin. Näytöksessä seuran ryhmät pääsivät esiintymään ja näyttämään taitojaan. Lavalla nähtiin kilpailujoukkueilta kilpailuohjelmien lisäksi myös esitysohjelmia ja mukana oli myös tauolla ollut joukkuevoimistelun Hengettäret jr-joukkue, joka päätti käynnistää joukkueen toiminnan uudelleen. Yleisöä oli mukavasti ja kahviossa oltiin jo hiukan huolissaan myytävien riittävyydestä.  

Samaan aikaan kun Riihenmäen salissa iloittiin seuran näytöksen merkeissä, tanssillisen voimistelun joukkue Hengettäret loisti Espoossa kisamatolla. ”Harkkasuoritus oli rauhallisempi ja siistimpi, mutta ehkä vähän vaisu. Kisasuoritus taas oli täynnä tunnetta ja tunnelmaa, jopa niin, että sitten tuli pientä säätöä ja horjumista”, toteaa joukkueen valmentaja Eerika Laalo-Häikiö. ”Tällä ryhmällä mennään aina tunteella ja lavalle mennään näyttämään se mitä parhaiten osataan. Läsnäolo, vuorovaikutus esiintymisessä ja vahva yhteishenki näkyy meistä lavalla ja se näkyy myös joukkueen saamissa palautteissa. Tärkein tavoite on saada suoritukseen hyvä fiilis ja rauha tekemiseen, jotta suoritus on siisti ja yhdenaikainen”, Laalo-Häikiö jatkaa. Tämä selvästi välittyi myös tuomareille, sillä joukkue voitti kultaa yli 40-vuotiaiden sarjassa. 

Sunnuntain Tanssi Cupissa oli mukana myös Voimisteluliiton edustaja ja tanssin kehittäjä Nea Vallin. ”Meininki oli ihan mielettömän hieno ja Mäntsälän Voimistelijat ovat hoitaneet järjestelyt erinomaisesti”, kertoi Vallin. Yleisölle puhuessaan Vallin totesi, että ”Voimisteluliitto kysyi jäseniltään palautetta kilpailujärjestelmästä ja palautteissa tuli esiin, että tanssin kilpailuja haluttaisiin kehittää ja selkeyttää sitä kohderyhmää, joille kilpailuja järjestetään. Siltä pohjalta Tanssi Cup-järjestelmä on kehitetty ja tämä kilpailu on tanssijat teille ja teitä varten” Vallin jatkoi saaden huimat aplodit.  

Tanssi Cupissa lavalle pääsivät kaikki seuran tanssijoukkueet sekä nyt myös soolot, duot & triot. Duot & triot 10-12 -vuotiaat sarjassa saivat kultaa Duet Stardust (tanssijat Ida Sundvall ja Kaisa Vuoristo) teoksellaan Lights, Camera, Dance! Duo & trio 13-15 -vuotiaat sarjassa pronssia sai MäV Forss & Liftänder (tanssijat Anna-Sofia Forss ja Maimi Lifländer) teoksellaan Under The Sea. Sarjassa duo & trio 16-19 -vuotiaat pronssia voittivat Duet Eclipse (Aada Palmén ja Sanni Vuoristo) teoksellaan No time to die.  

Ryhmä 10-12 -vuotiaat sarjassa hopeamitalin saivat kaulaansa Meteorit teoksellaan Sulkien säihkettä. Meteoreiden koreografiasta vastasivat valmentajat Hertta Hakkarainen ja Jessica Thérman, jotka itse kilpailivat myös Fereniat-ryhmässä. Galaxit olivat 13-15 -vuotiaiden ryhmäkilpailussa viidensiä upealla ja voimakkaalla teoksellaan Should I share my secrets? ja sarjassa Ryhmät 16-19 -vuotiaat Fereniat olivat kahdeksansia koskettavalla teoksellaan Hearts turn to dirt. Galaxien ja Ferenioiden koreografiasta ja valmennuksesta vastaa Kaika Pietarinen, joka on myös seuran seurasihteeri sekä toimi kilpailuissa tuomarina sekä talkoolaisten vastuuhenkilönä. Duet Stardustin valmentajina toimivat Hertta Hakkarainen ja Jessica Thérman, muiden Kaika Pietarinen. ”Olen jatkuvasti ihmeissäni Kaikan kyvystä hoitaa, järjestää ja pysyä kartalla lähes mistä tahansa. Hän on todellinen kultakimpale seuralle”, toteaa kilpailujen johtajana toiminut Kaisa Koli. Koli oli tyytyväinen kilpailupäivään ja kaikki sujui hienosti. ”Tietysti kulisseissa on aina pientä säätöä mutta se kuuluu jokaiseen tapahtumaan ja niistäkin aina selvitään yhteisvoimin”, Koli jatkaa.  

Sunnuntaina myös seuran nuorin kilpaileva joukkuevoimistelun joukkue Lilianat päätti syksyn Stara-kauden Järvenpään Voimistelijoiden järjestämässä Unelmien Stara-kilpailussa. Nauhaohjelma esitettiin kisamatolla viimeistä kertaa sillä kevätkaudelle joukkuevoimistelijat tekevät uuden ohjelman ilman välinettä.  “Matolla saatiin näytettyä hyvä kokonainen ja kisapäivä oli kokonaisuudessaan kiva ja onnistunut”, kertoi joukkueen vastuuvalmentaja Enni Toivonen.