Ryhmäliikunnan etätunnit saavat kiitosta!

16.3.2021

Mäntsälän Voimistelijat joutui siirtämään ryhmäliikunnan tunnit etätunneiksi joulukuun alussa koronavirusepidemian sulkiessa yli 20-vuotiailta liikuntasalien ovet. Alun haparoinnin ja eri tuntikokeilujen jälkeen etätunnit ovat löytäneet oman uomansa. Seura kysyi palautetta jäsenistöltä helmikuussa. Vastauksia saatiin yhteensä 31.

Vastaajista suurimmalla osalla oli Rajaton-treenikortti (58%). Lisäksi kolmannes (32%) kävi joogaryhmässä. Suurin osa osallistuu viikoittain yhdelle (35%) tai kahdelle (23%) tunnille. Neljälle tai useammalla tunnille osallistuu 13 prosenttia vastanneista ja vastaavasti 13 prosenttia osallistuu harvemmin kuin kerran viikossa.

Takaisin saliin pääsyä odotetaan kovasti, sillä 64 prosentin mielestä kotona jumppaaminen menettelee, mutta yhdessä liikkumista salissa odotetaan kovasti. Uusi etäjumppaaminen on kuitenkin myös nostanut ajatusta siitä, että osa tunneista voisi jatkossakin olla etänä, sillä vastanneista 23 prosenttia toivoo etätuntien jatkuvan myöhemmin. Joka kymmenes ei pidä lainkaan kotona jumppaamisesta.

” Mulla toimii paremmin tiettyyn aikaan oleva treenitunti kuin nauhoitettu tunti, jonka voi katsoa koska vaan. Sillä jos voi katsoa koska vaan, sitä aikaa ei koskaan tule. Eli minusta näitä kannattaa jatkaa vaikka salille olisi kiva kyllä päästä.”

”Suurin haaste itsensä motivoiminen. Salille lähtö ja ”ryhmäpaine” saavat itsestä enemmän irti.”

”Kiitos etäjumpista! Yksin ei kyllä tulisi tehtyä mitään.”

”Hienoa, että tunteja pystyttiin syksyllä välittömästi jatkamaan etänä! Ulkojumpat kannattaa aloittaa heti kun mahdollista sillä kyllä osa hieman vanhemmasta porukasta on jäänyt tunneilta esim. joogastakin pois. Kaikille ei laitteiden käyttö ole helppoa ja kaikilla ei vielä ole edes älypuhelinta.”

Kehitysideoita ja palautetta

Millaisia kehitysideoita ja palautetta kyselystä nousi? Ensinnäkin jäsenet ovat todella kiitollisia siitä, että etätunteja ylipäätään järjestetään. Samalla kiitetään hyvää valikoimaa ja joustavaa aikataulutusta.

- Pääosin osallistujat ovat tyytyväisiä nykyisiin tunteihin. Nythän meillä on illan tunnit pilkottu pääosin lyhyisiin 30 minuutin pätkiin, jolloin mukaan voi tulla helpommin myös oman aikataulun mukaan. Tiistaina on yksi pidempi koko kehon treenitunti, joka kestää 45 minuuttia. Ja tietysti joogatunnit ovat 1,5 tuntisia. Muutama vastaaja toivoisi, että tunnit olisivat pidempiä – osan mielestä taas kotona ei jaksa keskittyä puolta tuntia pidempään. Meidän pitää etsiä sellaisia hyvää keskivertokombinaatiota, että jokaiselle olisi jotain, kertoo toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö, joka toimii myös itse yhtenä etätuntien ohjaajista.

Eniten palautetta etätuntien osalta tuli ohjaajan äänen huonosta kuuluvuudesta sekä musiikin käytöstä. Ideana esitettiin muun muassa lihaskuntotunnin ohjaamista ilman musiikkia tai oman musiikin soittamista jokaisen kotona. Tuntien tekniseen toteuttamiseen pohditaankin parempia keinoja jatkossa.

- Me ohjaajat olemme yksin koneen kanssa eri paikkakunnilla omalla "studiolla"; soitetaan musiikkia, säädetään kameraa ja jumpataan. Itse olen kokenut tosi haasteellisena tämän. Mikäli tilanne jatkuu pidempään, selvitämme mikrofonin käyttömahdollisuutta, jotta ohjeet kuuluisivat paremmin. Onneksi olemme jo oppineet paljon etätunneista ja niiden toimivuudesta. Tutut liikkeet ja useampi sama tunti peräkkäin auttaa jokaista pysymään helpommin mukana tunnilla, jatkaa Eerika.

Kyselyn mukaan tietotekniset ongelmat eivät ole juurikaan osallistumista haitanneet. Vastauksissa tosin saattaa korostua, etteivät tietoteknisten ongelmien kanssa painiskelevat liikkujat ole pystyneet osallistumaan ja siten eivät myös ole vastanneet kyselyyn. Tunnit pidetään Zoom-palvelun kautta ja jokainen liittyy mukaan erillisellä linkillä joko tietokoneella, tabletilla tai puhelimella.

Etäjumppamahdollisuus ajasta riippumatta

Kyselyssä toivottiin myös valmiiksi striimattuja tunteja, jolloin voisi jumpata itselleen sopivana ajankohtana.

- Tämä mahdollisuushan on jo olemassa Voimisteluliiton SolidSport-kanavan kautta. Tästä syystä keskitymme Mäntsälässä etätunteihin ”livenä”. Olemme lähettäneet tietoa SolidSportista jäsenistölle sähköpostitse sekä markkinoineet mahdollisuutta sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla. Kyselyn mukaan 26 prosenttia vastanneista olikin jo jumpannut SolidSportin jumppien parissa ja 58 prosenttia oli tietoinen mahdollisuudesta. Vain 16 prosenttia ei tiennyt palvelusta. Toivottavasti tieto mahdollisuudesta leviää, sillä kanava on täynnä monipuolisia tunteja, sanoo Eerika.

SolidSport-tunneissa on laaja valikoima perheliikunnasta aina ikääntyneiden liikuntaan asti.

https://solidsport.com/voimistelu

Kuva: Suomen Voimisteluliitto