Menestystä mestaruuskilpailuissa Hengettärille

28.4.2025

Mäntsälän Voimistelijoiden Hengettäret-joukkue päätti kisakautensa tanssillisen voimistelun mestaruuskilpailuihin. Joukkue osallistui 12.4. Seinäjoella järjestettyihin kilpailuihin 14 voimistelijan voimin. Hengettäret sijoittui kovatasoisessa yli 40-vuotiaiden -sarjassa pronssille. Piano-elokuvan teemaan tehty Syvyyksissä-ohjelma keräsi yhteensä 161,166 pistettä (koreografiapisteet 84,833 ja suorituspisteet 76,333). Koreografiasta vastasi Eerika Laalo-Häikiö. Kultaa kilpailuissa voitti Vantaan voimisteluseuran Ajattomat ja hopealle Olarin Voimistelijoiden Olenaiset K. 

Kausi oli muutenkin Hengettärille menestyksekäs. Aikaisemmin talven aikana käydyssä tanssillisen voimistelun neljän Cup-kilpailun sarjassa joukkue sijoittui kokonaispisteissä hopealle. 

"Hengettärien kilpailukausi oli kokonaisuudessaan onnistunut, vaikka meillä olikin hieman eri kokoonpano joka kilpailussa. Mestaruuskilpailuissa olimme kisamatolla koko porukkana ja saimme tehtyä upean ja onnistuneen suorituksen. Erityisen tyytyväisiä olimme koreografiapisteiden nousuun. Olemme kilpailleet yhdessä jo melkein 15 vuotta, joten harrastuksen suola on kuitenkin yhteisöllisyydessä ja tavoitteellisessa harjoittelussa. Haastavaa on, ettemme koskaan pääse harjoittelemaan riittävän isossa salissa viikoittaisissa treeneissä. Siksi paikkojen löytäminen kisasuorituksessa on aina vähän hakuammuntaa”, kertoo Eerika Laalo-Häikiö, joka itsekin voimistelee joukkueessa valmentamisen ohella.

Hengettärien kesäkausi jatkuu uuden ohjelman suunnittelulla. ”Uuden ohjelman rakentaminen on aina innostava, joskin hermoja raastava prosessi näin koreografin näkökulmasta. Tavoitteena on saada ohjelma valmiiksi elokuuhun mennessä, jotta pääsemme valmistautumaan marraskuussa käynnistyvään kisakauteen. Kesällä käymme myös kuntoa kohottamassa seuran kesäjumpissa”.

Hengettäret nähdään lavalla Mäntsälän Voimistelijoiden kevätnäytöksessä lauantaina 17.5. klo 12 monitoimitalolla kahdella esityksellä. ”Tervetuloa katsomaan meitä ja seuran muita upeita joukkueita ja ryhmiä. Näytös on aina hieno läpileikkaus meidän seuramme toiminnasta”, jatkaa Eerika.

Kuva: Jukka Hämeenniemi (@agg_dad)