Ohjaajasivut|TyöhuoneMinivalmennus 2008 - 2011

Mäntsälän Voimistelijat

Ajankohtaista

Ehnroosin koululla pidettäville tunneille kuljetaan Lukkarilanpolun kautta. Vanhan lukion ja Ehnroosin koulun välistä rappuset ylös ja kulku katoksen alla koti vanhaa ulko-ovea! Ulko-ovi on lukossa tuntien aikana, joten saavuthan tunneille ajoissa. Jätäthän kengät eteiseen!
Viikolla 45 tehdyn kyselyn mukaan aikuisliikkujat haluavat sunnuntaisin Zumbata! Torstaisin on supertreeniä ja body steppiä! Mäntsälän Voimistelijat kiittää kyselyyn vastanneita!
Mäntsälän Voimistelijoiden joulunäytös järjestetään Monitoimitalolla klo 14 alkaen. Esiintymisjärjestys on nähtävissä tässä.
Lauantai 13.11 oli harmaa ja sateinen mutta se ei hidastanut iloisia voimistelijatyttöjä ,jotka matkasivat kahden bussin voimalla tämän syksyn ensimmäiseen asematapahtumaan! Seuran edustustuulipuvuissa matkassa oli liki 75 nutturapäätä.
Mäntsälän Voimistelijoiden joukkuevoimistelijat esittivät syksyn kilpailuohjelmansa keskiviikkona 3.11 Kaunismäellä voimistelijoiden kisakatselmuksessa.
Joukkuevoimistelussa kisattiin jälleen lauantaina 6.11.2010 Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuissa Töölön kisahallissa. Näissä kilpailuissa kilpaili 36 mestaruussarjan joukkuetta ja 49 kilpasarjan joukkuetta. Mestaruussarjan joukkueiden joukossa kilpailivat myös Vinkarit ja Evalon 97-99 Mäntsälän Voimistelijoista
Evalon 97-99 -joukkue ja Vinkarit osallistuivat Turussa 23.10. järjestettyyn Cailap Cupiin ja avasi näin kilpailukautensa.
Syyslomaviikko 43 (18.10.2010)
Perheliikunta ja lasten ryhmät eivät pääsääntöisesti kokoonnu syyslomalla. Aikuisilla on mahdollisuus liikkua muutamilla ohjatuilla tunneillamme.
Muutamiin lasten ryhmiin mahtuu lisää innokkaita liikkujia.
Uusi Aikuinen-lapsi 2-3v -ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 17-17.45 Hepolan koululla ja 1.11 alkaen Ehnroosilla. Ryhmään ilmottaudutaan tuttuun tapaan seuran nettisivujen kautta.
RSS ATOM