Mäntsälän Voimistelijat jatkaa Tähtiseurana

18.1.2021

Mäntsälän Voimistelijat jatkaa uudelleenauditoinnin jälkeen Suomen Olympiakomitean ja Suomen Voimisteluliiton Tähtiseurana. Tähtiseura-ohjelma on seuratoiminnan laatuohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Toiminnan tunnuksena toimii Tähtimerkki, joka kertoo, että seura on kehittynyt tasolle, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat. Mäntsälän Voimistelijoiden laatutunnus kattaa lasten, nuorten ja aikuisten toiminnan. Tähtiseuran edeltäjän, Sinettiseura-laatutunnuksen haltijaksi seura pääsi jo vuonna 2008.

Auditointiprosessissa monta tekijää

Tähtiseura-auditointiin valmistauduttiin koko syksy. Mittavaan itsearviointiin valjastettiin niin hallitus, ohjaajat kuin harrastajatkin. Koronavirusepidemia siirsi lopulta auditointitilaisuuden etäyhteyksin toteutettavaksi, mutta yhteisauditointi Liikuntaseura Vihti-Gymin kanssa toimi erinomaisesti.

- Kehittämistyö on aina pitkäjänteistä ja koko ajan mukana kulkevaa kokeilujen, suunnitelmien ja ideoiden kautta elävää toimintaa. Kehittämistyö on ollut koko seuran olemassaolon ajan mukana ja välineenä toiminnan laadun varmistamisessa. Viime vuosina olemme nostaneet strategisen kehittämisen entistä vahvemmin osaksi arjen toimintaa. Olemme myös halunneet kehittää osallisuutta seurakehittämisessä, kertoo varapuheenjohtaja Merja Suoperä, joka vastasi Tähtiseuraprosessin toteutuksesta.

Tähtiseura-auditoinnissa ulkopuoliset auditoijat käsittelevät seuran tekemän laajan itsearvioinnin ja nostavat esille erilaisia kehityskohteita sekä arvioivat toimintaa asteikolla riittävä/hyvä/erinomainen.

- Saamamme palaute oli pääosin todella hyvää. Olemme panostaneet viime vuosina hallinnon ja viestinnän kehittämiseen. Seuraavaksi on aika panostaa entistä enemmän laadukkaan lasten voimistelun ja toiminnan kehittämiseen Voimisteluliiton uuden strategian mukaisesti. Talven aikana valitsemme tulevien vuosien kehittämiskohteet ja teemme niille toteuttamissuunnitelmat, sanoo toiminnanjohtaja Eerika Laalo-Häikiö.

Kiitos kuuluu kaikille

Tähtiseurana oleminen on Mäntsälän Voimistelijoille kunnia-asia ja seura on panostanut vahvaan toiminnan kehittämisotteeseen.

- Haluamme tarjota kaikille kuntalaisille mahdollisuuden hyvinvointiin ja liikuntaan. Kantavana arvonamme on yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyyden vaaliminen. Tähtiseura-auditointiprosessi, johon viime syksynä panostimme runsaasti aikaa, oli kaikkien seuratoimijoiden yhteinen ponnistus kohti entistä laadukkaampaa toimintaa. Haluankin kiittää jokaista mukana ollutta, jatkaa Suoperä.

Koronaepidemia on toistaiseksi pitänyt seuran harrasteryhmät tauolla. Mitä pidempi tauko on, sitä haastavampi on saada harrastajia palaamaan takaisin saleille.

- Aloitamme kevään toiminnan sisätiloissa heti kun se on mahdollista. Toivotamme uudet liikkujat mukaan niin harraste- kuin valmennusryhmiin, sillä jatkossa on entistä tärkeämpää saada nuoriso liikkeelle innostavassa ja kannustavassa seuratoiminnassa. Haluaisinkin nähdä erityisesti perheitä pienten lapsien kanssa perheliikuntaryhmissä ja sen jälkeen erilaisissa harraste- ja valmennusryhmissä. Liikunnan harrastaminen kannattelee pitkälle, opettaa tärkeitä taitoja. Ja kaikkien tärkeimpänä on tietysti liikunnallisen elämäntavan omaksuminen, jatkaa Laalo-Häikiö.

Mäntsälän Voimistelijoilla on toimintaa perheliikunnasta ikääntyneiden jumppaan asti. Koronaepidemian takia valmennusryhmät harjoittelevat ulkona tai etätreeneissä ja aikuisten ryhmäliikuntatunteja tarjotaan etänä viikoittain.

Laadukas, kehittävä ja kannustava valmennus on Tähtiseuran tavoitteena, kuten Lilat-joukkueessakin. Kuva: Emma Dubb