Ohjaajasivut|TyöhuoneMinivalmennus 6-10v

Hyvää palautetta seuran toiminnasta

21.1.2020

Syyskauden palautelyselyt eri kohderyhmille tehtiin marraskuussa 2019. Seuran hallitus käsitteli palautteet, ja tulokset on myös viestitetty eteenpäin ohjaajille ja valmentajille.

Mäntsälän Voimistelijat on lasten, nuorten ja aikuisten liikunnan Tähtiseura. Tähtiseuran vuosittaisiin toimenpiteisiin kuuluu säännöllisen palautteen kysyminen jäsenistöltään. Syyskauden 2019 palautekyselyt tehtiin marraskuussa seuraaville kohderyhmille: harrasteryhmien huoltajat, kilpailevien joukkueiden huoltajat, kilpailevissa joukkueissa harrastavat sekä aikuisten ryhmäliikkujat. Pohjana kyselyrungoissa toimivat Olympiakomitean Tähtiseurojen yleiset palautekyselyt.

Hallitus käsitteli palautekyselyt 11.1. pidetyssä suunnittelupäivässä.

- Pääasiassa palaute on todella positiivista kaikilta kohderyhmiltä. Tässä kyselyssä kiiteltiin erityisesti seuran monipuolisuutta, mahdollisuutta harrastaa tavoitteellisesti, yhteisöllisyyttä sekä parantunutta viestintää ja markkinointia, kertoo puheenjohtaja Elina Rauhamäki.

Jäsenistöltä saatiin myös monia hyviä kehitysehdotuksia. Osa kaipasi lisää harjoituksia, pidempiä treenejä sekä lisää tapahtumia ja leirejä. Osa taas nosti esille valmentajan ja ohjaajan vastuun positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luomisessa.

- Tästä palautelyselystä nousi nyt hyvin ajankohtainenkin asia esille eli miten valmentajat ja ohjaajat saleilla antavat palautetta ja auttavat lapsia, nuoria ja aikuisia kehittymään innostavasti ja kannustavasti. Tässä voimme jokainen kehittyä, vaikka palautekyselyssä pääosin oltiin hyvin tyytyväisiä valmentajiin ja ohjaajiin. Olemmekin järjestämässä kevään aikana HJM-alueella yhteisen valmentajien vuorovaikutusillan. Lisäksi olemme mukana Voimisteluliiton Tutor-hankkeessa, jossa liiton tutor tulee meille seuraan auttamaan vuorovaikutustaitojen kehittämisessä, jatkaa Elina.

Palautekyselystä saatuja tuloksia käytetään apuna myös seuran tulevan strategian koostamisessa. Jatkuvaa palautetta voi antaa verkkosivujen kautta joko omalla nimellä tai nimettömänä.

Palautekyselyn koonti.